Monen nuoren pojan haave on ajaa kilpaa. Moni räkänokka on notkunut varikoilla ja katsomoissa, roikkunut isän kädessä ratojen varsilla ja vilkuillut tätä anova lapsenkatse silmissään. Marko Kilpiä pääsi toteuttamaan unelmaansa kymmenvuotiaana, silloin perheen Lappeenrannassa sijaitsevan kotitalon talliin työnnettiin ensimmäinen kilpuri, raket-luokan karting-auto. Siitä alkanut ura, jonka varrella on tullut maailmamestaruus, Suomen mestaruuksia ja cup-voittoja, jatkuu edelleen.
– Ensimmäiset muistikuvani ovat sieltä 80-luvun alusta, kun pääsin raketin rattiin harjoitusmielessä, siitä vaihdoin Yamaha-luokkaan ja kilpailemisen aloitin vuonna 1984. Ajelin Yamaha-luokassa, josta siirryin aikanaan Formula A-luokkaan. Tämän jälkeen ajelin useita vuosia F-250 luokassa, joka oli silloin tosi suosittu, lähdöt täynnä, Kilpiä muistelee.
Kartingista formulamaailmaan nousseita löytyy, mutta valtaosa pikkuvesseleistä päätyy juniorivuosien jälkeen muihin ratasarjoihin. Kilpiän tie Legends-luokkaan avautui vahingossa.
– Karting oli jäänyt taakse, kun menin Ahvenistolle katsomaan ratakisoja, olisikohan ollut vuosi 2011. Siellä näin ensimmäistä kertaa Legendsin, ja mä sytyin heti. Ostin oman auton samana syksynä ja kilpailemisen aloitin seuraavana keväänä.
Koska Kilpiä oli harrastanut rata-autoilua hyvälläkin menestyksellä jo vuosia, oli debyyttikisa Alastarolla loppujen lopuksi onnistunut. Alku oli hankala, mutta tiimille jäi kilpailusta hyvä maku.
– Eka kisa Alastarolla jäi mieleen eniten siksi, että Legends-auto oli niin erilainen verrattuna F-250 luokan laitteeseen. Renkaissa ei ollut samanlaista pitoa, eikä myöskään yhtä tiukkoja jarruja, mutta toisaalta ei siinä ollut tehoakaan samassa mittakaavassa ”karttiin” verrattuna. Legendsien juttu on tasaväkisyys ja mies miestä vastaan vääntäminen. Myös edullisuus on plussaa, koska sillä saadaan radalle paljon kuskeja.
Seitsemään kauteen mahtuu monta muistoa, kaulaan on ripustettu kaksi pronssimitalia. Radalla tapahtuvan tasaisen kilpailemisen Kilpiä nostaa esille, ikäviä tapahtumia on vähän, mutta yksi ponnahtaa mieleen, kolarointi Riikassa 2017 jossa uusi auto tuhoutui ja kuskikin sai lieviä kolhuja.
– Hyviä muistoja on paljon. Totta kai voitot nousevat jalustalle, mutta kaikkein tärkeintä on se tunnelma, vääntäminen radalla, kun kymmenelläkin kaverilla on saumat voittoon. Välillä siellä ajaessa oikein naurattaa, kun touhu tuntuu niin hauskalta.
Koronakauden suunnitelmista Kilpiä ei osaa sanoa mitään varmaa.
– Ajetaan kun on mahdollista. Tarkoitus on löytää vähän piilossa ollutta vauhtia takaisin, päästä Kymiringille ajamaan, tai ajamaan ylipäätään, ja pitää hauskaa. Se on tämän lajin suola ja sokeri, vuoden 2016 maailmanmestari sekä kotimaan sarjan pronssimitalisti päättää.
Kuva Toni Lönnroos